Viidakkoseikkailu Guyabenon suojelualueella

Lensin Buenos Airesista Quitoon Bogotan kautta, jossa minulla oli 24h vaihto. Kävin moikkaamassa muutaman kesän takaisia tuttujani ja yövyin Chapinorte VIP- hostellissa, jossa yövyin tälläkin kertaa. Bogota tuntui Buenos Airesin jälkeen todella modernilta kaupungilta, jossa esim kaupat hyväksyivät korttimaksut ja liikenne toimii kuten kuuluukin. Saavuttuani sunnuntaina Quitoon tapasin muut reissuremmiläisemme, jotka olivat tulleet jo aiemmin maahan. Quito ei tehnyt kovin houkuttelevaa ensivaikutelmaa tuona sunnuntaina, sillä kadut vaikuttivat tyhjiltä ja epäilyttäviltä. Quitossa koin ensimmäistä kertaa oloni turvallisuuden puolesta epämukavaksi e-amerikassa matkustaessani. Onneksi edessä oli vain yksi yö Quitossa ja ma-aamulla aikaisin matkamme jatkuisi kohti Amazonasin viidakkoa.

Quito on maailman toiseksi korkeimmalla oleva pääkaupunki (2800m), joten onnistuin saamaan itselleni heti elämäni ensimmäisen vuoristotaudin: Heräsin yöllä huonoon oloon ja ahdistavaan rintakipuun. Ma-aamulla lensimme Lago Agrioon, joka on Ecuadorin viidakkosafarien yleisin starttikaupunki. Pääsin eroon vuoristotautiin liittyvästä pääkivusta heti laskeutuessamme, mutta astmamainen rintakipu jäi kummittelemaan vielä seuraavaan aamuun saakka. Luulin jo melkein saaneeni lentokoneesta keuhkoputkentulehduksen, sillä keuhkot tuntuivat todella paineistetulta. Onneksi ensimmäinen viidakossa vietetty yö vei mukanaan tuon viimeisenkin oireen.

Lago Agriosta menimme bussilla vielä noin pari tuntia pieneen jokisatamaan, josta viidakko-oppaamme tuli noutamaan meidät mökillemme, eli Nicky Lodgeen. Nicky Lodge oli vielä 3h venematkan päässä satamasta, joten vietimme viikon todella syvällä viidakossa ilman puhelimia tai muita viestintävälineitä. Mielenkiintoista oli huomata miten suuri yhteiskunnallinen merkitys on viidakossa toimivilla öljy-yhtiöilllä, sillä ne tarjoavat monille lähiyhteisöille ainoat kontaktit ulkomaailmaan puhelimien, internetin tai vaikkapa lääkäripalveluiden muodossa. Näin heidän onkin näköjään helppo saada toimilupia jopa muuten suojelluille viidakkoalueille.

Viidakon eläimistö yllätti minut, sillä olisin odottanut näkeväni elämää ja eläimiä joka puolella. Useimmiten saimme mennä veneelläkim jopa puoli tuntia ilman vilaustakaan mistään ötökkää suuremmasta eläimestä. Öiset viidakon äänet olivat todella vaikuttavat, kun uni ei tahtonut tulla mitenkään ilman korvatulppia. Todistimme omakohtaisesti reissun aikana erilaisia papukaijoja, piraijoita, laiskiaisen, apinoita ja pinkkejä delffiineä sekä kaimaaneja. Vietimme myös yhden illan ja yön Bolivar-yhteisön shamaanin luona, jolloin hän opetti ja kertoi meille havainnollistaen omista luonnonmukaisista parannuskeinoistaan Ayahuasca mukaanlukien.