Atitlan järvi

Antiguasta siirryin muutaman päivän kuluttua kohti järvimaisemia, sillä olin kuullut matkani aikana jo usean kehuvan Guatemalan Atitlan järveä todella maagisen kauniiksi paikaksi. Matka Antiguasta Atitlan järvelle kesti bussilla noin 2,5h ja saavuin ensimmäisenä järven ”pääkylään” eli Panajacheliin, jonne laskeuduttiin serpentiinitietä alas kraatterin reunalta useita satoja metrejä. Näköalat olivat päätähuimaavat! Upea vehreys syvänsinisen järven rannoilla ja taustalla kohoavat kolme jylhää tulivuorta.

Pilvet roikkuivat toisinaan upeasti järveä ympäröivien vuorten päällä:

 

Panajachelin kaupunki ei ole itsessään mitenkään erityisen kaunis tai kiinnostava, joten kävin vain syömässä ja nostamassa tarvittavan määrän paikallista valuuttaa siirtyäkseni idyllisempiin maisemiin. Tarkoitus oli paneutua joogaamiseen hieman paremmin Mystic Yoga Farm nimisessä paikassa järven toisella puolella. Saavuin sinne veneellä vielä saman iltapäivän aikana ja paikka näytti todella tyhjältä. Farmia käytetään kuulemma pääosin vain joogaopettajakoulutuksiin, joista heillä oli nyt tauko käynnissä. Farmilla oli kuitenkin vapaaehtoisia työntekijöitä tälläkin hetkellä viitisen kappaletta ja he pyörittivät toimintaa satunnaisia vierailijoita varten. Vuorokausihinta oli 45 usd, joka sisälsi dormimajoituksen (olin ainoa asiakas, joten sain oman mökin:), kolme vegeruokailua päivässä sekä farmin ja saunan vapaan käytön.

 

Kävimme heti ensimmäisenä iltana ennen illallista saunassa, eli paikallisessa temazcalissa. Temazcal on muinaisten mayojen aikainen hikitupa, joka muistuttaa paljolti suomalaista saunaa miedommilla löylyillä tosin. Löylyä ei varsinaisesti heitetä kiukaalle, vaan kuumia kiviä ”virvotaan” vedessä liotetuilla eukalyptyspuiden oksilla, joista leviää mukavan raikas tuoksu. Samalla ihoa hoidettiin merisuolakuorinnalla ja joogit harrastivat saunassa myös erinäisiä lauluja shamaanirummutuksen antaessa rytmiä. Varsin rentouttavaa!

Teazcal:

 

Illallisen jälkeen pimeyden laskeutuessa maalasimme vielä vesiväreillä yhteismaalausta  kuunnellen samalla äänikirjalta jotain brittiläistä fantasiakirjaa. Shantii, Shantii, Shantii J Melko hippifiilis!

Aamuisella naku-uinnilla.

 

Sitten alkoivatkin ongelmat. Sain aivan järkyttävän ripulin heti ensimmäisenä yönä. Jouduin juoksemaan seuraavat neljä päivää vessassa (joka oli tietysti ulkohuussi!) varmaankin puolen tunnin välein. Olo oli heikko ja en jaksanut oikein tehdä muuta kuin maata riippukeinussa ja käydä vessassa. Elämäni pahin vatsatauti kyllä, ehdottomasti! Syöminenkin teki tiukkaa, koska vatsa oli niin täynnä ilmaa ettei sinne tuntunut mahtuvan ruokalusikallistakaan. Yöllä et saanut kunnolla unta, kun vähän väliä juoksit huussiin. Joogaamisesta tai muista harrasteista ei tarvinnut haaveillakaan, eli päivät menivät osaltani hukkaan. Yritimme parannella vatsaani myös perinteisillä pihayrteillä, joita paikalliset puutarhurit tietotaitonsa mukaisesti minulle syöttivät. Niillä kuulemma piti lähteä niin parasiitit kuin myös bakteerit. No, eipä auttanut minulle, joten päätin lopulta lähteä lääkäriin vastarannan kylään. Mukava ja osaava paikallinen lääkäri teettikin heti ulostetestit ja sain niiden perusteella piikin persuksiin, antibioottikuurin sekä parasiittilääkityksen. Parasiitithan ovat täällä huonon hygienin maissa tosi yleisiä ja niitä on lähes kaikilla paikallisilla, eli omakaan käsien superpesu ei auta niiden ehkäisyssä, sillä ne voivat tarttua käytännössä mistä vaan. Lääkityksen myötä oloni parani onneksi nopeasti ja pääsin jatkamaan matkaani.

 

Kävin tsekkaamassa järven rannalta San Pedron kylän, joka vaikutti liian bileghetto-mestalta makuuni, joten jatkoin ”järven kauneimmaksi” kyläksi kehuttuun San Marcosiin. San Marcos olikin oikea valinta, se on todella kaunis ja rauhallinen pikkukylä!

 

Harmittaa etten tullut tänne jo suoraan ensimmäisenä päivänä. Täällä lähes kaikki turistit tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän joogan, meditaation tai muiden henkimaailman asioiden perässä tulleita ja tunnelma erittäin rauhaisa. Hauskoja ”tapauksia” myös näkyy kulkevan täällä, osa näyttää jääneen sisäisesti ja ulkoisesti 60- ja 70-luvun hippivuosille, eräs hippitransu taas viihdyttää ohikulkijoita erikoisella laulullaan ja toista ääripäätä edustavat taas muutamat jenkkiläiset ”wannabe”-lifestyle hipit. Itse sulaudun tavallisena tarkkailijana myös hyvin joukkoon kirjavaan ja kyllä täällä muitakin ihan perusmatkaajia näkyy. Paikalliset alkuperäisasukkaat näyttävät kunnioittavan pukeutumisellaan vielä pitkälti vanhoja perinteitä ja heidän arkiaskareitaan on ollut myös hauska seurata. Ihmiset ovat olleet täälläkin kaikinpuolin tosi tosi ystävällisiä ja juttelevat kyllä mielellään tuntemattomillekin.  Autojen pärinää täällä ei kuule, sillä katujen sijaan täällä kuljetaan pieniä polkuja pitkin, jotka risteilevät pitkin rantakaistaletta. Olen asuttanut omaa pikkumökkiäni (8 eur/yö) täällä Pacos Real nimisessä majapaikassa, jota voin lämpimästi suositella jokaiselle matkaajalle San Marcosissa. Sijainti ei voisi olla parempi keskellä kaikkea, mutta silti omassa vehreässä pihapiirissä. Omistaja on hauska sveitsiläinen itsekin omat hippivuotensa aikoinaan viettänyt vanha herrasmies, jolta ei tarinat lopu kesken. Hänen kanssaan on ollut hauska keskustella niin Guatemalan kuin myös alueen tapahtumista, ihmisistä ja erikoisuuksista.

 

Kävin täällä testailemassa muutamia joogapaikkoja, joista ehdoton suosikkini Las Piramides, jonne saa päiväpasseja 190 quetzalilla (n. 21 usd) sisältäen päivän joogat ja meditaatiot. Pääasiassa Piramidesin asukkaat ovat kuukauden mittaisella Moon Course-retriitillä (650 usd), jota voisi itsekin vielä joskus tulevaisuudessa täällä kokeilla.

Lauantain vietin yhdeksän tunnin kaakaoseremoniassa, joka koostui joogasta, meditoinnista sekä yhteislaulusta ja tanssista Bagha joogan oppien mukaisesti. Maalasimme myös toistemme kasvot intuitiivisesti ja varustauduimme loppuseremoniaan erikoisvaatteilla. Varsin erikoinen, ikimuistoinen ja todella vapauttava kokemus! Kaakaopapujahan viljellään paljon tällä seudulla, joten kaakao on luontainen osa arkea. Seremoniassa käytettiin puhtaimpia mahdollisia kaakaopapuja, joista keitettiin vahvaa kaakaota, joka piristää mieltä ja kroppaa kuten vahva kahvi. Porukka oli aivan mahtavaa täälläkin, niin rentoa ja laajalla ikähaarukalla.

 

Aamupäivän aurinkoiset hetket on tullut San Marcosissa vietettyä upealla uimalaiturilla ennen iltapäivän tyypillisiä sadekuuroja. Laiturilta pääsee myös hyppäämään veteen noin 10m korkeudelta!

 

Sään puolesta kelit ovat olleet järvellä täydelliset - kuin Suomen paras mahdollinen hellepäivä, joka jäähtyy sopivasti iltaa ja yötä kohden. Järviveden lämpötilaksi arvioisin sopivat +23-24c ja tällä rannalla vesi näyttää olevan myös kirkkaampaa, kun isoja asutuskeskuksia ei ole lähettyvillä sitä likaamassa.

 

Atitlan järvi oli kyllä kaikenkaikkiaan todella kaunista seutua ja suosittelen sitä jokaiselle Guatemalan matkaajalle ( erityisesti San marcosin maagista kylää:)

Neljä maata 17h:ssa!

Otin Nicaraguan Leonista tosiaan minibussiyhteyden (shuttle 70usd) suoraan Guatemalaan, skipaten väliin jäävät El Savadorin ja Hondurasin. Hondurasin Roatanin saarella olen aiemmin käynyt ja el Salvadorin suhteen en löytänyt mitään syytä jäädä maahan. Alkaa nimittäin muistuttamaan nämä Väli-amerikan maat melkoisesti toisiaan. Bussi tuli noutamaan minut ja muutaman muun lähtijän hostelliltani Leonista klo.02.30, jonka jälkeen ajeltiin pari-kolme tuntia Nicaraguan ja Hondurasin rajalle. Rajamuodollisuudet sujuivat yllättävän jouhevasti ja pääsimme pian jatkamaan matkaa. Nappasimme myös Hondurasin puolella pikaisen aamiaisen kyytiin mukaan.  Saavuimme El Salvadorin rajalle noin klo.10.00, joka sujui myös nopeasti.

 Parin tunnin ajamisen jälkeen olimmekin taas rannikolla El Salvadorin kuuluisan surffikylän (Playa el Tunco) kohdalla, joka pikaisesti katsottuna muistutti muita näkemiäni tyynenmeren puolisia rantakohteita; isoja aaltoja ja tummaa vulkaanista hiekkaa. Ei harmittanut lähteä täältä heti jatkamaan matkaa.

Söimme Tunconissa vain lounaan, jonka jälkeen lähdimme ajamaan kohti Guatemalan rajaa. Matkaa määränpäähämme Guatemalan Antiguaan oli tässä vaiheessa jäljellä vielä noin 4h. Matkan aikana huomasin miten maasto Guatemalan puolella alkoi taas vihertämään naapurimaita enemmän ja upeat vehreät kukkulat ja lopulta myös jylhät tulivuoret seurasivat toinen toistaan! 

Saavuimme Antiguaan illan jo hämärtäessa klo.18.45. Olipa mukavaa vaihtelua sitten moneen kuukauteen, kun ilta ei pimentynytkään jo klo.18 mennessä, vaan täällä hieman pohjoisempana oltiin jo selvästi kesäisissä pohjoisen pallonpuoliskon tunnelmissa.

Guatemalan Antigua on kaunis kolonialistinen kaupunki, jossa oli yllättävän kosmopoliitti tunnelma. Kaupunki on täynnä toinen toistaan upeampia kahviloita ja ravintoloita. Mikä parasta, hyvän lounaan sai noin 3-4€:lla!  Antiguassa on myös tosi miellyttävän lämmin ilmaston (kuten Kolumbian Medellinissä), koska molemmat kaupungit sijaitsevat noin 1400-1600m korkeudella meren pinnasta, eli päivisin lähellä 30c ja illaksi jäähtyy miellyttävään 18-20c.

Paikalliset naiset myivät käsitöitään Antiguan kaduilla.

Antiguasta käsin tein ensimmäisenä aamuna retken (15usd) Pacaya tulivuorelle, joka on aktiivinen tulivuori huipun kohotessa yli 2500 metriin. Luvassa oli taas aikainen aamuherätys (06.00) ja minibussilla parin tunnin matka kohti ylänköä, josta aloitimme kiipeämisen. Noin parin tunnin kiipeämisen jälkeen olimme kuumalla ylätasanteella, josta ei päässyt enää korkeammalle. Laavaa ei valitettavasti näkynyt, mutta grillasimme kuumilla kivillä vaahtokarkkeja.

Vaahtokarkit grillaantuivat kuumilla laavakivillä.

Helteinen Nicaragua

Nicaraguassa koettiin ehdottomasti tämän vuoden ja ehkä koko reissunkin kuumimmat päivät. Päivälämpötila oli nyt ennen sadekauden alkamista säännöllisesti yli +35c, joten kaupunkien kuumuudessa hengailu ei erityisesti houkutellut. Hostellien halvimmissa huoneissa kun ei ole ilmastointiakaan, joten nukkuminen on tukalaa. Rannalla on hyvä olla tuulen viilentäessä ja tuore mangomehu kourassa...

Isla Ometepeltä siirryimme kuitenkin saarichillailun jälkeen taksilla parin tutustumani saksalaisdaamin kanssa Granadan kaupunkiin, joka on kolonialistisen ajan vanhin espanjalaisten rakentama kaupunkin täällä "uudessa maailmassa". Granadan vanha kaupunki on entisöity vanhaan loistoonsa ja on todella kaunis. Joku taisi kutsua jopa Disneylandiksi, koska turismi näytti ottaneen siitä täyden vallan eikä paikallisia juuri pääkadun varren kahviloissa ja baareissa näkynyt. Tähän vaikuttaa tietysti paikallinen köyhyys, sillä harvalla paikallisella olisi varaakaan maksaa kahvistaan 2€ tai lounaasta 5€. Täällä Granadassa itseasiassa näin ensimmäistä kertaa Väli-amerikassa todellista köyhyyttä isommassa mittakaavassa kerjäläisineen, kun mm. monet kerjäläislapset kiersivät ravintoloiden terasseilla juomassa ja syömässä pöytiin jätettyjä juomien ja ruokien tähteitä. 

Näyttävä hautajaiskulkue viikonloppuna Granadan kaduilla:

Launtaipäivää viilentelin hotel spa granadan uima-altaalla aamujoogan ja buffet-aamiaisen jälkeen (koko setti 15$!). Uima-altaalla valvoivat terhakat linnut, jotka pulahtivat välillä myös uimaan.

Itsellä alkaa olla jo täysimitallinen nähtynä näitä kolonialismin arkkitehtuurisia helmiä matkan varrella (Kuuban Trinidad, Kolumbian Cartagena, Panama Viejo, Brasilian Salvador ym), joten en jaksanut kierrellä kaupunkia ja sen lukuisia kirkkoja kamera kaulassa. Hostellini ( hostel Oasis, suosittelen!) läheltä löytyi enemmän paikallista eloa ja kaaosta oli mukava seurata silloin tällöin, muistutti itse asiassa vähän Kiinan ja Aasian väkirikkainen kaupunkien hulinaa.

Yritin myös korjauttaa katukorjaajalla puhelimeni irronnutta näyttöä, mutta eipä siitä toimivaa saatu. Ostin siis itselleni uuden halpispuhelimen, joka saa toimia nyt sitten varaluurina kunnes pääsem iPhone-huollon piiriin. Kävin myös yhtenä iltana paikallisella tulivuoriretkellä Masayan kylän lähellä, jossa pääsimme fiilistelemään auringonlaskua tulivuoren höytessäntaustalla.

Granadan kaupungin läheltä, 20min ajomatkan päästä löytyy upea kraatterijärvi Laguna de Apoyo, josta tuli oma suosikkini koko Nicaraguan osalta. Järvi on luonnonsuojelualuetta, mutta sieltä löytyy muutamia hotelleja ja hostelleja. Järven vesi tulee osittain pohjan kuumista lähteistä, joten se on tosi lämmintä ja sen sanotaan sisältävän terveyttä edistäviä mineraaleja. Yövyin järvellä Paradise hostellissa, jossa dormivuode maksoi 10usd. Hostelli olikin kaikin puolin nimensä veroinen vehreä keidas.

Löysin kirjanvaihtopisteestä suomalaista luettavaa, wuhuu!

Paradise hostel tuntui kyllä palveluineen ja hyvine ruokineen enemmän hotellilta kuin hostellilta ja oli kaikin puolin viihtyisä. Viihdyin itsekin sielllä kolme päivää nauttien päivistä järvellä ja uimalaiturilla ja illan pimentyessä kuuden maissa kaivoin läppärini esiin ja työstin viimeistä koulutehtävääni. Nettiyhteydet ovat tosin olleet hieman heikonlaisia Nicaraguassa, joten nettiluentojen seuraaminen on vaatinut toisinaan pitkää pinnaa, kun yhteydet ovat pätkineet ja videostreemiä on saanut odotella...

Päivät järvellä, illat tietokoneella. Tyynenmeren suolaisten tyrskyjen jälkeen tyynessä ja kirkkaassa järvivedessä uiminen oli todella rentouttavaa ja järvellä kelluvasta laiturista tuli nopeasti suosikkipaikkani.

Paradise Hostellilla oli perinteisten koiranpentujen sijaan viisi kissanpentua viihdyttämässä vieraita.

Aloin laskeskelemaan myös reissupäiviäni ja totesin, että mun tarttee siirtyä vähitellen eteenpäin, jotta ehdin Meksikon Cancuniin toukokuun loppuun mennessä lentoani varten. Selvitin, että Nicaraguan Leonista pääsee suoralla shuttle bussilla (17h, 70$) Guatemalan Antiguaan. Buukkasin itseni torstaina lähtevään bussiin, joten lähdin Laguna de Apoyolta tiistaina ensin bussilla (1$) Nicaraguan pääkaupunkiin Managuaan ja sieltä seuraavalla bussilla (1$) Leoniin. Bussimatkailu on kyllä täällä todella halpaa ja helppoa ja veikkaan, että ilman espanjaakin puhuen täällä pärjäisi turistina, kun paikalliset ihmiset ovat vielä niin ystävällisiä ja auttavaisia. Leon on muuten koko Nicaraguan kuumin kaupunki, joten sain nauttia viimeisen Nicaraguan päiväni +38c helteestä samalla kun viimeistelin hikisenä koulutehtävääni hostellin terassin varjossa. Ugh.

Täytyy kyllä sanoa, että olin yllättynyt miten paljon Nicaraguassakin on turismia. Tiesin, että Costa Rica on suosittu turismikohde, mutta ei Nicaraguakaan näytä jäävän kauas sen taakse. Ehkä Nicaraguassa turismi kohdistuu vain muutamiin harvoihin kaupunkeihin/kohteisiin ja se tuntuu sen takia niin ruuhkaiselta. Erityisesti jenkit ja kanadalaiset näyttävät viihtyvän Nicaraguassa ja dollarit käyvät maksuvälineinä lähes joka paikassa. Eurooppalaisia näkyi selvästi vähemmän ja toisiin suomalaisiin en tietysti törmännyt täälläkään. 

Nicaraguaan Isla Ometepelle

Costa Rican Monteverdestä matka jatkui siis yhä kohti pohjoista ja Nicaraguaa, läntisen pallonpuoliskon  toiseksi köyhintä maata (Haitin ollessa köyhin). Ehtiäkseen rajalle ajoissa tuli herätyskello laittaa soimaan jo 03.45 ja kävellä rinkka selässä yön pimeydessä Monteverden bussiasemalle, josta aamun ensimmäinen  bussi lähti klo. 04.30 kohti pohjoista. Bussiasemalla oli monia muitakin repputuristeja, joten matkanteko sujui yhdessä leppoisasti muutamalla bussivaihdolla ja olimmekin raja-asemalla jo klo.10. Suurin osa meistä matkaajista oli menossa Isla Ometepen saarelle ensimmäiseksi, joten rajamuodollisuuksien (todellista säätöä!!) jälkeen pääsimme hyppäämään paikallisbussiin ("chicken bus"), joka vei meidät Rivasin kaupunkiin noin tunnin ajomatkan päähän. Rivasista otimme sitten nopean taksikyydin San Jorgen satamaan, josta pääsimme suoraan seuraavalle lautalle Ometepen saarelle. Sää oli todella kuuma ja järvelläkään ei käynyt tuulenvirettä. Myös tulivuorten korkea profiili oli peittynyt järvellä helteisen usvan taakse. 

Isla Ometepe on numero kahdeksikon muotoinen saari, jonka molemmissa päissä on upea tulivuori. Saari sijaitsee Nicaragua järvessä, joka on yksi maailman suurimpia järviä. Ometepe taas yksi suurimmista makean veden saarista. Kuivan kauden loppupuolella Ometepe oli todella kuivan näköinen eikä trooppista vehreyttä näkynyt enää kuin korkealla tulivuorten rinteiden metsiköissä. Pahimmillaan lämpötila oli yhtenä päivänä 38c, vaikka aurinko ei edes paistanut tuolloin. Huh. Ei tuolla pystynyt liikkumaankaan, vaan lilluttiin vedessä koko päivä auringonlaskuun saakka. Mukavaa toki olimsekin, kun vesi oli superlämmintä. Iltaisin taas nautittiin upeista auringonlaskuista tulivuoren taakse, jotka olivat parasta antia saarella. 

Tulivuori Incongnicion täydellinen profiili korostui auringonlaskua vasten.

Kuuman päivän viilennyksenä kävi myös upeat, kristallin kirkkaat Oro de aquan lähteet, joista paikalliset olivat tehneet maauimalan kaltaisen virkistyskeitaan viidakon keskelle. Vesi oli suomalaisen lämpimän järven hyvää keskitasoa, eli sopivan virkistävää.

Viidakon elämää ihmettelemässä

Yoga Farmilta siirryin aamubussilla klo.05 kohti Golfiton rannikkokaupunkia, josta pääsisin lautalla Osan niemimaalle. Osa niemimaalla sijaitsee Costa Rican ja myös yksi maailman parhaita luonnonpuistoja Corcovado. Bussimatkani alkoi tosiaan aamuhämärässä mölyapinoiden pitäessään aamukonserttiaan lähipuissa. Samalla aamuviideltä(!!!) lähtevällä bussilla tulivat myös Punta Bancasta paikalliset koululaiset, joten melko pitkät koulupäivät täkäläisillä lapsilla! Muutenkin elämänrytmi näytti olevan Costa Ricassa kovin aamulähtöistä, sillä kylillä oli jo täysi hulina klo.05.30. Iltaisin taas pimeyden laskeuduttua kuuden jälkeen hiljenivät myös kadut. Aurinkokellon mukainen elämä maistui kyllä itsellenikin.

Golfitoon saavuin noin 4h bussimatkan jälkeen ja nappasin 10.00 lähtevän lautan kohti Puerto Jimenexiä, joka on Osa niemimaan suurin kaupunki (alle 10 000) asukasta ja toimii alueen turistikeskuksena. Puerto jimenez on ollut aiemmin kullankaivajien asuttama kyläpahanen ja monet keskustan vanhoista talosta muistuttivatkin etäisesti lännenleffoista tuttuja puuhökkeleitä.. Puerto Jimeneziatä löysin todella hyvän budjettihotellin (Oro verde), josta sain 1hh huoneen 12usd:lla. Erinomainen diili ja sain nukkua pari yötä täysin omassa rauhassa.

Luksusta kun sai purkaa koko rinkan sisällön kerrankin esille eikä tarvinnut survoa kaikkia tavaroita lukolliseen säilytyslokeroon yöksi.

Puerto Jimenezin keskustan vanhoja taloja.

Puerto Jimenezissä kävin pyöräilemässä pitkillä autioilla rannoilla, melomassa ja etsimässä krokotiilejä sekä sademetsävaelluksella Corcovadossa. Tutustuin Jimenezissä paikalliseen turistioppaaseen Diodinisioon, jonka kanssa kävimme parin päivän viidakkokierroksella. Diodisio harrastaa myös coacsurfingia, joten pääsin yöpymään ilmaiseksi hänen hulppeassa viidakkokämpässään.

Casa Piro, jossa sain yöpyä kaksi yötä ilmaiseksi sohvasurffaajana.

Talon korkealta terassitasolta bongasin useita eläimiä..

Sademetsän vehreyttä.

Upeat hibiscuksen kukat.

Viidakossa tuli vastaan monenlaisia eläimiä. Itseasiassa näin täällä enemmän elämää kuin pari vuotta sitten Amazonin viidakossa vieraillessani. Corcovadon luonnonpuistosta löytyy itseasiassa 5% koko maapallon eläin- ja kasviskannasta, joten puisto on todellakin diversiteetiltään ainutlaatuinen. Tämän takia Corcovado on ehdoton vierailukohde kaikille luonnon- ja eläintenystäville. Puiston syrjäisyyden takia siellä ei ole ihmisiä tungokseksi asti ja eläimiä näkyy todella paljon: tapiireja, monia eri apinalajeja, käärmeitä, hunajakarhuja, nenäkarhuja, tarantelloja, villisikoja ja tietysti lukuisia papukaijoja ym lintuja unohtamatta. Öisin onnekkaat voivat nähdä myös kissaeläimiä ( puumia tai jopa harvinaisen jaguaarin).

Luontomatkailu ei ole halpaa. Päiväretkestä Corcovadoon saa maksaa helposti 80$, mutta suosittelen yöpymään puistossa vähintään yhden yön. Viidakkohan elää henkiin vasta illan hämärtyessä ja kuhisee aamuun saakka, kunnes helle pakottaa viimein eläimet lepäämään puuston suojaan viileään...

Makean veden "uima-allas" viidakkojoessa. Pieni krokotiilin poikanenkin bongattiin täällä, mutta se pakeni heti meidät nähtyään.

Puerto Jimenezistä siirryin lentämällä (säästin 10h bussissa istumista:) San Joseen, josta jatkoin pikaisen parturivisiitin jälkeen bussilla matkaa kohti pohjoista Costa Ricaa ja kuuluisa Monteverden pilvimetsiä (cloudforest).

Puerto Jimenezin lentokenttä oli ehkä pienen koskaan näkemäni ja suoraan hautausmaan vierelssä:

Matkatunnelmia Monteverdeen:

Neljän tunnin bussimatka San Josesta Monteverdeen maksoi muuten vain n. 4 usd! Jokin sentään halpaa Costa Ricassakin...

Monteverde on noin 1600m korkeudella, joten sen vehreys perustuu todella kosteaan ilmastoon, jossa kasvustonon päivittäin pilvien sisällä. Jättimäisten puiden rungoilla on paksulti jäkälää ja muita kasvirihmastoja. Eläimiä Monteverden metsäreiteillä ei näkynyt niin paljon kuin Corcovadossa, mutta metsä itsessään oli kokemisen arvoinen. Monteverde on yksi Costa Rican suosituimmista turistikohteista, joten hulinaa riittää ja hinnat ovat Suomen tasoa. Päätin panostaa kuitenkin parin päivän visiittiin ja kävin mm yösafarilla  (23usd) bongaamassa yön elämää (vihreä python, tarantella, hunajakarhu, laiskiainen). Kävin myös elämäni ensimmäisellä zip line canopy-retkellä (50usd), jossa laskettiin lujaa vaijereilla satoja metrejä pitkiä ratoja viidakon puiden latvustoissa. Ainiin, ja onnistuin hajoittamaan myös puhelimeni Monteverdessä. Iphonen ruutu oli irronnut repussa eikä kyseisessä kylässä tietenkään ollut puhelinkorjaajaa Applen tuotteille, heh.

Monte Verden Extremo ziplinen pisin vaijeri oli 600m pitkä.

Jättimäisiä ikivanhoja puita Monteverdessä, joiden ympärille kietoutuneet parasiittikasvit tappavat vuosien kuluessa isäntäpuun sisäänsä.

Uskomaton vehreys. 

Monteverden pilvimetsän siimeksestä bongasimme myös oppaamme avustuksella harvinaisen quetzal-linnun, joka on muinaisten mayojen pyhä lintu. Nicaraguasta ja Guatemalasta kyseinen lintu on jo lähes kadonnut suurten metsähakkuiden takia, mutta täältä Costa Rican ylängöiltä näitä värikkäitä isoja lintuja voi onnekkaat vielä bongata. Tämä kuva on otettu kiikarin läpi:

Pariksi päiväksi Monteverde tarjosi riittävästi ohjelmaa mukavan viileässä ilmastossaan (22c), mutta sen jälkeen hyppäsin taas aikaiseen aamubussiin tarkoituksena ylittää raja Nicaraguaan ja ehtiä satumaiselle Ometepen tulivuorisaarelle ennen auringonlaskua.