maanantai 4. toukokuuta 2015

Nicaraguaan Isla Ometepelle


Costa Rican Monteverdestä matka jatkui siis yhä kohti pohjoista ja Nicaraguaa, läntisen pallonpuoliskon  toiseksi köyhintä maata (Haitin ollessa köyhin). Ehtiäkseen rajalle ajoissa tuli herätyskello laittaa soimaan jo 03.45 ja kävellä rinkka selässä yön pimeydessä Monteverden bussiasemalle, josta aamun ensimmäinen  bussi lähti klo. 04.30 kohti pohjoista. Bussiasemalla oli monia muitakin repputuristeja, joten matkanteko sujui yhdessä leppoisasti muutamalla bussivaihdolla ja olimmekin raja-asemalla jo klo.10. Suurin osa meistä matkaajista oli menossa Isla Ometepen saarelle ensimmäiseksi, joten rajamuodollisuuksien (todellista säätöä!!) jälkeen pääsimme hyppäämään paikallisbussiin ("chicken bus"), joka vei meidät Rivasin kaupunkiin noin tunnin ajomatkan päähän. Rivasista otimme sitten nopean taksikyydin San Jorgen satamaan, josta pääsimme suoraan seuraavalle lautalle Ometepen saarelle. Sää oli todella kuuma ja järvelläkään ei käynyt tuulenvirettä. Myös tulivuorten korkea profiili oli peittynyt järvellä helteisen usvan taakse. 

Isla Ometepe on numero kahdeksikon muotoinen saari, jonka molemmissa päissä on upea tulivuori. Saari sijaitsee Nicaragua järvessä, joka on yksi maailman suurimpia järviä. Ometepe taas yksi suurimmista makean veden saarista. Kuivan kauden loppupuolella Ometepe oli todella kuivan näköinen eikä trooppista vehreyttä näkynyt enää kuin korkealla tulivuorten rinteiden metsiköissä. Pahimmillaan lämpötila oli yhtenä päivänä 38c, vaikka aurinko ei edes paistanut tuolloin. Huh. Ei tuolla pystynyt liikkumaankaan, vaan lilluttiin vedessä koko päivä auringonlaskuun saakka. Mukavaa toki olimsekin, kun vesi oli superlämmintä. Iltaisin taas nautittiin upeista auringonlaskuista tulivuoren taakse, jotka olivat parasta antia saarella. 
Tulivuori Incongnicion täydellinen profiili korostui auringonlaskua vasten.


Kuuman päivän viilennyksenä kävi myös upeat, kristallin kirkkaat Oro de aquan lähteet, joista paikalliset olivat tehneet maauimalan kaltaisen virkistyskeitaan viidakon keskelle. Vesi oli suomalaisen lämpimän järven hyvää keskitasoa, eli sopivan virkistävää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti