lauantai 15. marraskuuta 2014

Kalifornian parhaat palat



Ajattelin kirjata tähän ylös vielä Kalifornian parhaat palat omalta osaltani:

1) Highway 1. Ykkösenä listallani on Maisemareitti San francisiscon ja Los Angelesin välillä. Matka on noin 500 km, mutta suosittelisin sen ajamiseen vähintään kolmea päivää. Olin ajanut reitin edellisen kerran vuonna 2008 roadtripillämme, mutta yhä se teki vaikutuksen kauneudellaam. Maisemat vaihtuivat kallioisista vuorista upeisiin hiekkarantoihin ja synkkiin havumetsiin vähän väliä tien kiemurrellessa meren äärellä. Me ajettiin reitti 12 tunnissa, mutta monessa upeassa kohteessa olisi viipynyt kauemminkin, esim. todella kaunis rantakaupunki Carmel vitivalkoisine hiekkarantoineen sekä koko Montereyn alue (erityisesti 17 mile road). Ajoreitin varrella näimme tosiaan myös paljon eläimiä, mm merileijonia ja delffiinejä uimassa rannikolla. Me pysähdyimme halloweenin kunniaksi myös muutamalla kurpitsafarmilla.



















Delffiinejä ui aivan rantavedessä Carmelin rantojen läheisyydessä

2) Malibua oli itse aina kuvitellut enemmän resorttimaiseksi rantakohteeksi, mutta sehän paljastuikin tosi kauniiksi pikkukaupungiksi jylhine rantakallioineen ja hienoine asuintoineen. Malibussa asuimme tosiaan kukkuloilla olevassa ekojurtassa, josta teimme sitten päiväretkiä ympäri aluetta. Tähän astisista hienoin luontokokemus sattui juuri Malibussa aamulenkillä, kun rannalla juostessani huomasin 4-5 delffiinin parven kulkevan n. 20m päässä rannasta kanssani samaan suuntaan. Matkamme jatkui varmaan kilometrin saman suuntaisesti, kunnes ne lähtivät kohti avomerta.





Merileijona lepäilivät Malibun rantakallioilla.



Jurtta oli varsin hyvin varustettu ja sen keskellä olevasta kattoikkunasta näkyi öisin tähtitaivas. Jurtan pihalla viljeltiin erilaisia luomuyrttejä ja uima-altaan vesi oli lähdevettä.



Viimeisenä iltanamme jurtan emäntä Bibi teki meille luomuillallisen, joista kertyneillä varoilla hän aikoo turistikauden jälkeen palkita tyttärensä opiskelujen kunniaksi. Hän ottaa myös kaikista vieraistaan valokuvat, jotka sitten liittää tuohon lahjaan liitteeksi kollaasina. Mahtava idea!


3) Kolmas suosikkikohteeni on Venice Beach, jossa kylämäisyys ja rento tunnelma houkuttelee jäämään pidemmäksikin aikaa. Jengi liikkuu skeitaten, kävellen tai pyörillä eikä autoilu, kuten kaikkialla muualla Los Angelesissa. Mua alkoi jo lopulta Losissa ärsyttää autossa istuminen, kun joka paikkaan piti ajaa autolla. Edes West Hollywoodissa ei autoton eläminen tuntunut luontevalta, kun aina oli joku kuitenkin paikka kauempana. Venicen hiekkaranta oli todella hyvä ja rantabulevardilla oli mukava lenkkeillä ja pyöräillä.
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti