maanantai 10. marraskuuta 2014

Kuukauden verran Kaliforniaa takana


Kylläpä aika juoksee nopeasti! Kuukauden verran oltu jo täällä ja paljon on ehtinyt tapahtuamaankin.
Opiskelut ovat edenneet odotetunmukaisesti, vaikka välillä kyllä motivaatio on todella kiven alla kun ohjelmaa ja menoa riittäisi täällä kyllä joka hetkeen. Kaksi kurssia on nyt kuitenkin suoritettuna, eli 10 opintopistettä kasassa. Hyvä minä! Muuten oleilu täällä on sujunut tosi mukavasti, Saija ja Vesku palasivat takaisin Suomeen viime viikon keskiviikkona ja siitä oikeastaan itsellänikin alkoi vasta arki täällä. Saijan ja Veskun kanssa ehdittiin kiertää niin Las Vegas kuin myös San Franscisco ja ajaa upea Highway 1 rantareitti San Franciscosta takaisin Los Angelesiin. Pääsin myös vierailemaan Fox TV:n studioilla, jossa kuvattiin mm. Modern Familya sekä Bonesia. Studion puvustamo oli myös todella vaikuttava!! Laitetaas tähän vähän kuvia ja kertomuksia matkan varrelta..

Tunnelmia Venice Veachiltä ensimmäiseltä viikolta






Venice Beachiltä ajoimme autolla noin 400km Las Vegasiin, jossa vietimme yhden viikonlopun hienossa Arian hotellissa. En suosittele automatkaa kenellekään, koska sen varrella ei ole juuri muuta nähtävää kuin autiomaata.. Losin ruuhkissa kesti pari tuntia päästä pois edes kaupungista, vaikka lähdimme ajamaan jo 10.00 aamulla..



Matkatavaraa oli muuten ehtinyt kertyä jo reippaanlaisesti tässä vaiheessa Saijan ja Veskun innostuttua outleteissä shoppailemaan..

Las Vegasissa kävimme myös helikopterilennolöa öisen kaupungin yllä. Mahtava kokemus!






Tarjoushaukan budjettivinkki Las Vegasiin: Kannattaa liittyä kasinoiden kanta-asiakkaaksi (0€!) ja saat kortin, jota näyttämällä irtoaa todella monipuolinen aamiais/lounas/illallisbuffetti 8-12 $ ! Me käytiin pari kertaa Gold Coastin old school-casinolla hehrkuttelemassa näin. Tunnelma oli sisustuksineen kuin ruotsinlaivalla, mutta ruokavalikoima huomattavasti laajempi!


Las Vegasista lensimme San Franciscoon, jossa kävimme Alcatrazin vankilasaarella heti aamusta. Todella vaikuttava kokemus oppaan kera. Saarelta avautui myös hieno näköala kaupungille sekä kuuluisalla Golden Gate-sillalle.




San franciscosta matkamme jatkuikin sitten autolla kohti Los Angelesia highway 1-tietä pitkin, eli paluu Hollywoodiin sopivasti Halloween-hulinoihin. Matkalla pysähdyimme kuitenkin upeassa airbnb-jurtassa Malibussa, jossa yövyimme pari yötä ja nautittiin Malibun upeista maisemista. En olisi uskonut, että sieltä löytyisi noinkin eksoottisia rantoja ja upeita kallioita sekä eläinten määrä yllätti myös! Tuntui, että jokaisella rannalla näkyi delffiineitä ja merileijonia!





Jurttamme Malibussa oli sisustettu varsin mukavasti, eli sieltä löytyi suihku, keittiö, wifi ym perustarpeemme tyydyttäjät. Harmi ettei lämmitys toiminut, sillä öisin täällä laskee lämpötila lähemmäs 10c. Jurtan emäntä Bibi oli hauska tapaus, hän oli ammatiltaan kirjailija, mutta pyöritti siinä sivussa tätä luomufarmia ja kestitsi siellä airbnb-vieraitaan.






Saimme tutustua myös Bibin luomufarmin toimintaan ja kävimme ratsastamassa ylhäällä kukkuloilla. Vuoristopoluilla näkyi muuten vuoristoleijonan (mountain lion)/puuman tassun jälkiä!!








Malibusta ajoimme sitten Halloween-perjantaina suorilla kämpille West Hollywoodiin, jossa Saija sitten maskeerasi meille kunnon juhlanaamat illan karnevaalia varten.



Halloween-hulinoiden jälkeen onkin sitten nautittu lenkkeilystä ja muusta mukavasta täällä west hollywoodin alueella. Runyon Kanjonin korkealle ulottuvat lenkkeilymaastot ovat uskomattomat!











Näihin aurinkoisiin kuviin on mukava lopettaa! Katsotaan mitä alkanut viikko tuo taas tullessaan!














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti