Laskeuduin Limaan aamu07:lta ja otin suorilla taksin bussiasemalle, sillä halusin jatkaa suoraan etelää ja sisämaata kohti. Aikaa Peruun itselläni olisi vain kaksi viikkoa, joten valitsin reissuohjelmaani mieluummin luontoa ja historiaa kuin kaupunkikohteita. Useat E-Amerikan isoista kaupungeista ovat enemmän tai vähemmän toistensa kaoottisia kopioita, joten maaseudulla pääsee paremmin käsiksi paikalliseen kulttuuriin ja turvallisuustilanne on pienemmillä
paikkakunnilla myös huomattavasti parempi.
Bussimatka Etelä-Peruun kulki kuivien ja karujen aavikkomaiden halki.
Ensimmäinen pysäkkini oli 6h:n bussimatkan päässä Limasta oleva Ica ja sen kyljessä oleva Huacachinan pikkukylä (200 asukasta!). Huacachinaa kutsutaan myös oasikseksi, sillä se sijaitsee yli 200m hiekkadyynien keskellä vehreänä keitaana loistaen.
Tarkoituksena oli käydä täällä lumilautailemassa ja ralliautoilemassa dyyneillä. Itse auton rattiin ei tosin päässyt, vaan kyydistä sai nauttia pelkääjän paikalla auton pomppiessa silmänkantamattomiin jatkuvien dyynien yli! Siinä olikin hauskaa hupia yhdeksi päiväksi, enempää aikaa Huacachinassa ei tarvitsekaan. Illalla hostellilla sai putsata sitten hiekkaa pois joka paikasta.
Hostelli Arena auringon laskiessa dyynien taakse.
Huacachinassa vietetyn päivän jälkeen jatkoin matkaa bussilla 4h matkan päässä sijaitsevaan Nazcan kaupunkiin. Nazca on kuuluisa "natca linjoista", joita paikalliset asukkaat (Nazca kansa) ovat n. 2000 - 1000 vuotta sitten (jo ennen inkoja!) piirtäneet maahan. Massiivisten viivojen ja kuvioiden tarkoitusta ei osata kertoa varmaksi vieläkään, mutta tiedemiehet uskovat niiden liittyneen jumaliin sekä veden ja elämän palvomiseen näillä karun kuivilla seuduilla. Viivoja ja kuvioita on vaikea nähdä maantasolta, joten buukkasin hostellista kierroksen pienlentokoneella viivojen yllä. Tästä huvista sai maksaa noin 50€ ja 20 minuutin pituisen lennon aikana näimme niin graafisia viivoja ja kuvioita sekä eläinläkuvioista niin kolibrin, papukaijan, apinan sekä kotkan. Kuvioiden mittasuhteita on vaikea hahmotttaa, mutta ne olivat jopa useiden satojen metrien mittaisia. Nazcan kuviot ja viivat on tehty siirtämällä aavikon kiviä sekä hyödyntämällä pintahiekan alta paljastuvaa vaaleampaa hiekkakerrosta.
Kolibri
Erikoisin kuvioista oli tämä vuoren kylkeen kaiverrettu astronautti/avaruusmies.
Mitäköhän kaikkea nämä Nazcassa 2000 vuotta sitten asuneet tiesivätkään nykyihmisiä enemmän? Heillä oli myös uskomattomat taidot veden käsittelyyn kuivalla aavikkoseudulla, sillä he tekivät mm. upeita kaivoja, joista suuri osa on yhä kaupungin asukkaiden käytössä.
Nazcan alueelta löytyy myös useita hauta-alueita, joista argeologit ovat kaivaneet esille useita muumioita. Erikoista näissä muumioissa on se, että jokaisen kädet ja jalat oli katkaistu, jotta ne on saatu istuvaan asentoon. Kasvot aurinkoon päin, mahdollista seuraavaa elämää varten. Muumioilta oli säilynyt todella hyvin mm vaatteet sekä hiukset, jotka näyttivät useimmalla olleen pitkät ja rastoitetut. Nämä hauta-alueet ovat täysin avonaisia ja suojaamattomia, joten useimmat hauta-aarteista onkin kuulema ryöstetty ja viety Liman pimeille markkinoille kaupattavaksi.
Toivottavasti Perun valtio saisi suojeltua nopeasti nämäkin hauta-alueet, sillä nykyisellään avonaiset ja merkatut haudat ovat kenen tahansa hautarosvon saavutettavissa. Jopa koirat näyttää päässeen avoimiin hautakammioihin luiden perässä :(
Arequipan sijainti vuorten juurella mahdollistaa erinomaiset retket ja vaellukset jylhiin maisemiin. Buukkasin itseni mukaan kahden päivän opastetulle Colca kanjonin vaellukselle (50€), josta olin kuullut paljon kehuja muilta matkaajilta pitkin reissuani. Colca kanjoni sijaitsee noin 3h automatkan päässä Arequipasta ja se on yksi maailman syvimmistä kanjoneista - huippukohdaltaan yli 4000m syvä! Se on yli kaksi kertaa niin syvä kuin esim jenkkien kuuluisa Grand Canyon. Kuulostaa ja näyttää huimalta!
Lähtö vaellukselle oli epäinhimilliseen aikaan eli klo.03.30 hostellilta. Saavuimme kanjonille noin klo.07 ja söimme aamiaisen paikallisessa ravintolassa. Ensimmäinen pysäkkimme oli näköalapaikalla, josta tarkoitus oli bongata kanjonin tunnuseläimiä eli majesteettisen suuria kondoorikotkia. Nämä koondoorikotkat kasvavat siipiväliltään jopa 2m suuruisiksi ja elävät yksiavioisen elämän. Mikäli kotkapariskunnan toinen osapuoli kuolee, tekee pariskunnan toinen puolisko itsemurhan syöksymällä korkeuksista suoraan maahan - yleensä mahdollisimman syrjäiselle seudulle. Paikalliset asukkaat uskovatkin välittömän huonon onnen koittavan, jos kondoorikotka iskeytyy itsemurhaan kylien tai kaupunkien läheisyyteen.
Kaksi kondoorikotkaa bongattuamme siirryimme bussilla vaelluksemme lähtöpaikalle noin 3800m korkeuteen, josta ensimmäisen päivän reittimme kulki mutkitellen kanjonin rinnettä 18km alas pohjalla majapaikkaamme. Reitti oli pääosin hyväkuntoinen, mutta muutamissa kohdissa parin viikon takainen maanjäristys oli tuonut irtolohkareita tai mutaa kulkureitin päälle.
Vaikka ollaankin lähes päiväntasaajalla, niin lämpötilat näissä korkeuksissa ovat hyvin "suomalaiset" eli päivisin auringossa saatetaan päästä yli 20c, mutta ilman ja yön koittaessa lämpötila laskee alle 10c.
Olimme perillä alhaalla sateisessa leirissä noin klo.17.00.
Söimme illallisen ja kävimme nukkumaan väsyneinä jo klo.20, sillä aamulla oli taas aikainen herätys klo. 05, jotta ehtisimme nousta huipulle ennen auringon polttavaa porotusta. Kuuden kilometrin jyrkkään paluunousuun kului meiltä noin 2,5h ja olimme takaisin huipulla valmiina aamiaiselle klo. 08.
Onnelliset vaeltajat maalissa takaisin kanjonin huipulla:
Aamiaisen jälkeen lähdimmekin sitten bussilla takaisin kohti Arequipaa pysähtyen matkalla vielä ihailemassa inkojen aikaisia ja vehreitä yhä käytössä olevia viljelysterasseja. Pysähdyimme myös kanjonin korkeimmalla kohdalla 4900 metrissä ottamassa pakolliset turistikuvat. Maisemat noissa korkeuksissa olivat kuin kuussa, pelkkää kiveä!
Näissä Perun ylänköjen korkeuksissa (2000-4000m) pääkoppa joutuu koville, joten tottumattomalle voi tulla helposti päänsärkyä tai pahoinvointia vuoristotaudin oireina. Itsekin sain pari vuotta sitten Ecuadorin Quitossa vuoristotaudin pahat oireet, mutta tällä kertaa tasaisesti usean päivän ajan kestänyt matka/nousu kohti ylänköjä varmasti helpotti. Perussa juodaan paljon myös terveellistä kokateetä mm. näiden vuoristotaudin oireiden helpottamiseksi.
Teen makuun saa mukavasti mintun ja rosmariinin vivahdetta lisäämällä siihen muñya-yrttiä. En tiedä sen suomennosta, mutta tämä paikallinen yrtti toimii ainakin itselläni erinomaisesti niin teessä kuin myös hengitettynä, jos korkeudesta johtuva pääkipu meinaa iskeä. Olenkin kantanut repun sivutaskussa aina
muutamaa muñya-varpua! Hah naurattaa itseäkin, että kaikkea sitä täällä oppii:)
Huomasin, ettei pari viikkoa riittäisi mitenkään kaikkiin haluamiini kohteisiin ja aktiviteetteihin Perussa, joten hyödybsin siirtymisissä mahdollisimman paljon yöbusseja. Colca kanjonin vaelluksen jälkeen kävin hakemassa loput matkatavarani hostellista säilytyksestä ja hyppäsin klo.22 bussiin, joka vei minut aamuksi Punon kaupunkiin Titikaka järven rannalle. Titikaka järvihän on maailman korkeimmalla oleva asuttu järvi (yli 3800m) ja se on kuuluisa kelluvista Uros-saarista. Saavuttuani Punoon jatkoin matkaani suoraan satamaan ja buukkasin sieltä itselleni parin päivän retken kolmelle saarelle ( Amantani, Taquile ja Uros), joista yhdellä myös majoituin paikallisen perheen luona.
Veneemme lähti aamulla klo.08.30 kohti ensimmäistä pysäkkiä, joka oli yksi Uroksen kelluvisra saarista. Näitä erilaisia ja erikokoisia kaislasta tehtyjä kelluvia saaria on yhteensä yli 2000 kpl:tta. Saarilla asuvasta kansasta suurin osa elää yhä kuten satoja vuosia sitten, eli kalastaen ja pienviljellen. Vierailimme saarista yhdellä, jota majoitti kolme eri perhettä.
Cokis on täällä (valitettavasti) näin kovassa arvossaan, että päässyt oikein kirkon alttarille..
Nämä kelluvat kaislasaaret ovat "lukittu" maapohjaan kosteutta hyvin kestävillä Eukalyptyspuiden kepeillä ja niiden kelluvuudesta pitää huolen noin 1,5-2m kaislakerros, jota lisätään tarvittaessa muutaman kuukauden välein.
Elämä näillä saarilla mahtaa olla hyvin yksinkertaista. Osa asukkaista ei halua edes aurinkopaneelien kautta sähköä käyttöönsä, vaan jatkaa elämistä aurinkokellon mukaisesti. Yksi kokonainen perhe elää tällaisessa majassa:
Olin yllättynyt miten kirkasta vettä Titikaka-järvessä oli: näkyvyys ainakin 3-4 metriä! Vesi nimittäin valuu järveen suoraan läheisiltä vuorilta virkistävän kylmänä. Asukkaat käyttävät sitä myös juomavetenä sellaisenaan, josta saaren johtaja näytti meille esimerkin:
Uros-saarilta siirryimme sitten reilun tunnin matkan ajan kohti järvenselkää ja Amantanin saarta, jossa majoituimme seuraavan yön kotimajoituksessa. Saapuessamme satamaan paikalliset rouvat olivat meitä jo vastassa hienoissa perinneasuissaan:
Itse pääsin majoittumaan italialaisten matkakavereideni kanssa Mama Cavinan kotiin, jossa asui hänen ja miehensä lisäksi heidän kaksi lastaan:
Elämä näilläkin saarilla on hyvin köyhää ja asukkaiden toimeentulo koostuu turismin lisäksi maanviljelystä. Eteläisestä sijainnista huolimatta he saavat vuodessa vain yhden satokauden (inkojen aikaan satokausia oli kaksi) eivätkä asukkaat käytä kallista lihaa kuin juhlatarkoituksissa, joten ruokailumme oli täysin kasvispainotteinen - mutta sitäkin maukkaampi.
Perussahan on muuten Inkojen jäljiltä yli 3000 eri perunalajiketta! Eri perunalajikkeiden lisäksi tarjolla oli lounaspöydässä myös quinoaa, joka on todella suosittua ja terveellistä herkkua muutenkin Perussa.
Köyhyydestä huolimatta talot näyttivät olevan varusteltuina lähes suomalaisittain perinteisellä kesämökkityylillä (poislukien maalattia), joten itseäni "karut" olot eivät juuri hätkähdyttäneet. Useampi jenkkituristi taas tuntui olevan enemmänkin ihmeissään paikallisten asuinoloista.
Lounaan jälkeen kävin tietysti testaamassa Titikaka-järven maagiset ominaisuudet uimalla siinä - nakuna tottakai ;) Vesi oli ehkä +16c ja ilma +20c.
Illaksi kiipesimme katsomaan auringonnousua saaren keskellä olevalle kukkulalle inkojen aikaiseen Pachamaman temppeliin (pachamama=äiti maa), joka oli jo yli 4000m korkeudella.
Tämä korkeus jyskytti kyllä jo kovasti päässä tässä vaiheessa, vaikka lipitimmekin kokateetä pitkin päivää. Hullua ajatella miten arktiset olosuhteet esim Alpeilla on jo tuossa korkeudessa, mutta täällä Päiväntasaajan tienoilla lämpötilat olivat 4000 metrissäkin sellaiset suomalaista toukokuuta vastaavat: päivällä auringossa noin 18-23c ja öisin sitten mentiin reilusti alle 10c.
Asunnoissahan ei ole muuallakaan Perussa lämmitystä saatika kunnon tuplaikkunoita, joten yötä varten valmistaudutaan lämpimällä teellä sekä useammalla petihuovalla. Itselläni oli nukkuessani täyden vaatetuksen lisäksi kolme paksua huopaa, joten nukuin kyllä oikein makoisasti jo klo.20.00 heräten täydelliseen auringonnousuun sitten heti viiden jälkeen :)
Good night!
Aamupalan nautimme vielä perheiden kanssa, kunnes oli aika jatkaa matkaa satamaan ja hyvästellä emäntämme.
Seuraava etappi oli Taquilen saari noin tunnin venematkan päässä Amantanista ja se oli oma suosikkini näistä kolmesta Titikaka-järven saarista. Saavuttuamme saarelle sen erityisen eläväinen tunnelma teki todella vaikutuksen. Kylän keskusaukiolla oli paljon paikallisia ihmisiä hyörimässä ja pyörimässä:
Saimme myös kuulla paikallisten asusteperinteistä (naimattomilla miehillä valkoinen pipo ja naimisissa olevilla miehillä täyspunainen pipo)
Meille kerrottiin paljon eri hyötykasveihin liittyviä vinkkejä. Esimerkiksi "zuho/tsuho/tms" nimisestä kasvista saa murskaamalla ja veteen liottamalla erinomaista luomoshampoota!
Taquilen saarella oli upeita maisemia, kuten esimerkiksi nämä viljelysterassit ja näköala kauas järven vastarannalle Bolivian puolelle:
Iltapäivällä koitti sitten paluu Punoon, jossa vietin iltapäivän kaupungilla hengaillen ja illan tullen nappasin taas yöbussin, jolla matkasin 10h kohti Cuzcoa, joka on Etelä-Amerikan vanhin yhtäjaksoisesti asuttu kaupunki täynnä inkojen mysteereitä ja upeaa arkkitehtuuria. Yöbussit Perussa ovat kyllä todella käytännöllisiä, sillä muutaman euron lisämaksulla saat itsellesi lähes makuuasentoon taittuvan tuolin, jolla pidempikin yömatka sujuu mukavasti unessa. Turvallisuusasiat ovat
myös näissä vähän kalliimmissa turistibusseissa otettu hyvin huomioon.
Cuscosta tein sitten useita päiväretkiä
Pyhään laaksoon, eli Sacred Valleyhin. Inkat ovat aikoinaan rakentaneet ja luoneet alueelle todella monipuoliset ja kauniit kaupungit viljelysmaineen. Alueelta löytyy myös massiiiviset suolakaivokset, jotka on yhä toiminnassa:
terasseilla inkat pystyivät viljelemään näinkin korkealla (yli 3000m) monia trooppisilta alueilta tuotuja kasveja, sillä terassit olivat tarkoin suunniteltuja kastelukanavineen ja auringonvalon tulokulmineen, jotka takasivat täydelliset kasvuolosuhteet.
Eräänä päivänä pysähdyimme paikallisessa ravintolassa maistamassa suurta herkkua jo inkojen ajoilta eli marsua. Marsu on parasta grillattuna rapean kuoren kera. Nam. Hyvää, vaikkei noissa paljoa lihaa ollutkaan. Marsu on myös tosi terveellistä, koska lihassa ei ole ollenkaan kolesterolia!
Viimeiselle Peru-päivälleni olin säästänyt parhaimman, eli Machu Picchun valloituksen. Saavuin torstai-iltana myöhään Machu Picchua lähimpänä olevaan Aguas Calientesin kylään junalla. Machu Picchuhan löydettiin vasta 1900-luvun alussa inkojen hylättyä sen jo satoja vuosia sitten. Tarkkaa syytä hylkäämiselle ei tiedetä vieläkään, koska inkoilla ei ollut kirjoituskulttuuria - kaikki tieto kulki suusta suuhun.
jälkeen.
Laamakaverit
Todella uskomaton tunne katsoa, kun sumupilvi vyöryy kaupunkiraunioiden yli 2400m korkeudessa.
Korkeudessa. Näköalat täältä ylhäältä kruunasivat päivän kokemukset tässä uskomattoman upeassa paikassa.
Tässä kuvassa vanhalta vartiopaikalta (3100m) Machu Picchu näkyy tuossa käsieni edessä alhaalla pienenä plänttinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti