Olin kuullut aiemmin reissullani huikeita tarinoita purjehdusmatkoilta Kolumbian ja Panaman välillä, jonka reitti kulkisi Karibian aalloilla Panamalle kuuluvien San Blas saarten kautta. Kolumbian ja Panaman välinen maakaistale (Darian gap) on tiheää sissien asuttamaa viidakkoa, joten maakautta rajanylitystä ei ole mahdollista tehdä. Valitsin Blue Sailingin (yksi parhaista purjehdusvälitystoimistoista) aluksekseksi Sailing Koalan, josta olin sekä googlannut että kuullut aimmilta matkaajilta hyviä arvosteluja. Mm. Providencialla tapaamani suomalainen Emil kehui kyseistä venettä miehistöineen maasta taivaisiin. Itselleni oli purjehduksen ensikertalaisena tärkeää sekä turvallisuus että rento porukka purjehdusnautinnon maksomoimiseksi. Hakusessa ei ollut siis missään nimessä mikään bilepaatti. Viiden päivän purjehdusten hinnat ovat lähes kaikilla aluksilla samaa luokkaa, eli 550$ sisältäen kaikki ruuat ja veden, joten kannattaa senkin takia valita paras mahdollinen paatti miehistöineen.
Panama Viejon (vanhan kaupungin) kattoterasseilla nautiskeltiin lauantai-iltana hyvästä housesta ja (kalliista) drinkeistä. Taustalla näkyy keskustan uudet pilvenpiirtäjät.
Lähtöpäiväni oli pääsiäisperjantai ja kokoonnuimme tulevan purjehdusporukan kanssa hyvissä ajoin Kolumbian Cartagenassa. Kapteenimme Fabian piti meille turvallisuusluennon ka tarkensi tulevien päivien ohjelman sekä
Mahdollisesti kaupasta vielä tarvitsemamme tavarat/snacksit. Jokaisen tuli käydä apteekista myös varalle matkapahoinvointitabletit, joita itse en onneksi kuitenkaan tarvinnut. Tutustuimme samalla myös jo toisiimme huomataksemme, että meillä oli varsin kaiken ikäinen porukka kasassa ympäri maailmaa (Usa, Suomi, Ruotsi, Englanti, Australia). Vanhimmat olivat 72v todella reipas kalifornialaispariskunta Rena ja Rich ja nuorimmat olivat parikymppiset ruotsalaiset Caroline ja Louise. Loput olimmekin sitten kolmenkympin molemmin puolin. Suuresta ikähaarukasta huolimatta kaikki olivat saman henkisiä, mikä tietysti tärkeintä!
Matka alkoi yhteisillallisella satamassa, jonka jälkeen kävimme vielä hoitamassa viimeiset vesivessakäynnit satamassa ennen irtautumista laiturista hämärän saavuttua. Edessä oli noin 40h (onneksi) myötätuulessa purjehtimista avomerellä kohti San Blasin saaria. Avomerellä elämä veneellä oli varsin rajoitettua ja ruokailu myös semihaastavaa.
Veneemme kokkina toiminut kippari-Fabianin veli loihti meille herkullisia annoksia joka päivä - jälkiruokia unohtamatta.
Merellä aika kului äänikirjaa kuunnellessa ja horisonttia ihastellessa. Vaikka aallokko ei ollut erityisen rajua, vaan vene teki loivaa liikettä noin parin kolmen metrin aallokossa, oli liikkuminen silti vaikeaa (nukkumisesta puhumattakaan). Nukuimme ruotsalaisten kanssa keulahytissä, joka nimettiin "Nordic cabin" :) . Kapteeni oli kieltänyt myös fiksusti alkoholin nauttimisen avomeriosuuden aikana, joten iltaisin menimme nukkumaan hyvissä ajoin heti illallisen jälkeen pimeän laskeuduttua klo.19-20 maissa.
Yhteys- ja pelastusveneenä toimi pieni moottoroitu kumivene. Etualalla kuvassa Aussipariskunta Laura ja Jack.
Saavuimme San Blasin saaristoon sunnuntai-aamuna. Saaristossa olimme joka päivä ankkuroituneena eri saarelle. Meri oli tyyntä ja elo veneellä varsin mukavaa ja nukkuminenkin onnistui erinomaisesti. Oli muuten hienoa hypätä suoraan mereen uimaan herättyään veneestä auringonnousua ihastellen. Suomalaisittain nakuna tietenkin :) Merivesi oli täällä tietysti turkoosin kirkasta kuin uima-altaassa ja näkyvyys parhaimmillaan 5-10m! Gotta love Caribbean!
San Blasin saaristoa asuttavat Kuna intiaanit, jotka hallinnoivat aluettaan autonomisesti. Sähköä tai internettiä saarilla ei ole aurinkopaneeleita lukuunottamatta. Kunat käyvät kauppaa pääasiassa kookospähkinöillä, joita nämä yli kolmesataa palmusaarta ovat täynnä. Hallintoneuvosto määrittelee vuosittain kookospähkinöiden käyvän kauppahinnan, jota yhteisö sitten noudattaa. Turismi on täällä onneksi saatu pidettyä maltillisissa määrissä eikä saarille ole rakennettu isoja hotelleja tai resortteja.
Maanantai-iltana saimme mahdollisuuden mennä syömään illallinen (grillattua kalaa ja riisiä papujen kera) paikallisen perheen luo, jossa elämä rullaa yhä hyvin yksinkertaista, mutta ainakin päällisin puolin tyytyväistä rataansa. Kodit olivat ns. Bambu-majoja, joissa nukuttiin riippumatoilla. Kuna-naiset pukeutuvat yhä perinteisiin värikkäisiin asuihinsa, mutta heidän lapset ja nuoriso käyttävät jo länsimaalaista tyyliä. Saa nähdä miten koko Kuna kulttuurin käy, kun nuorempi polvi muuttaa (todennäköisesti) pois saarilta modernin elämän perässä. Vierailut ovatkin tämän takia rajattu vain tietyille San Blasin saarille, jotta länsimaiset turistit eivät sotkeutuisi liikaa Kunien elämään.
Illallinen ja kylävierailu oli ehdottomasti yksi purjehduksen kohokohdista. Kylän lapset olivat uskomattoman iloisia ja halusivat leikkiä meidän kanssamme koko ajan. En ole kyllä missään tavannut noin iloista väkeä! Kukaan ei näyttänyt kaipaavan leluja tai muita meidän kotimaassamme käyttämiä härveleitä, vaan leikki ja yhdessätekeminen olivat pääroolissa. Lapsia kiinnosti kyllä myös mukanamme ollut elektroniikka ja pian saimmekin valokuvata ammattimaisia poseerauksia.
Saavuimme sitten keskiviikkoaamuna Panaman mannerta lähimmälle saarelle, josta pikavene nouti meidät kyytiinsä ja matka alkoi kohti Panama Cityä. Parin tunnin maasturilla metsätietä ajon jälkeen oli edessä täydellinen maiseman ja tunnelman muutos kun Panama Cityn pilvenpiirtäjät avautuivat eteemme.
Panama City paljastui kuitenkin semitylsäksi ja todella kalliiksi suurkaupungiksi päiväbudjetin paisuessa yli 50 usd:iin (euron alamäki näkyy täällä jo reissubudjetissakin!), joten jatkoin sieltä jo sunnuntaina yöbussilla takaisin Karibialle, mutta tällä kertaa Panaman pohjoisosaan eli Bocas del toron saarille. Valitsin sieltä majapaikakseni taas kuulopuheiden perusteella kehutun Bambuda Lodgen, joka osoittautuikin todella hyväksi valinnaksi. Bocasin kaupunki on itsessään melkoinen hulinakohde, joten tämä vasta 6kk pystyssä ollut hostelli/lodge tarjosi mukavan chillin vaihtoehdon vain 10min venematkan päästä. Bambuda lodge on nimittäin yhdellä Bocasin hiljaisimmalla saarella sademetsän suojassa.
Trekkipolku sademetsään alkoi heti takapihalta ja sain taas koiran viidakko-oppaakseni. Sademetsästä löytyi mm. erikoisia tulipunaisia sammakoita.
Myös snorklaamaan pääsi heti laiturilta, sillä koralliriutta alkoi noin 50m päässä rannasta. Harmi vaan, että sää ei suosinut ja kaikkina neljänä päivänä satoi vettä.
Lodgen etupihalla oli mukava uima-allas.
Kävimme myös hostellilta käsin veneilemässä muilla lähisaarilla, vaikka harmaa sää ei varsinaisesti motivoinutkaan rantaeloon tai snorklailuun.
Bambuda Lodgessa oli parasta hyvin suunnitellut ja siistit tilat, sosiaalisuus ja hyvin erilaiset asukkaat. Osa majoittuneista oli hostelliasukkaita dormissa ja osa majoittui taas privaattihuoneissa = täydellinen kombo! Lähes kaikki asukkaat kokoontuivat kuitenkin iltaisin klo.19 yhteisillalliselle (8usd) pitkän pöydän ääreen terassille kertomaan ja jakamaan päivän tapahtumia ja tarinoitaan. Tämän tyylinen sosiaalinen ja hostellityylinen matkailu näyttää olevan vahvasti kasvava trendi myös vanhemman väen joukossa - hienoa!
Bocasin sateisiin kyllästyttyäni otin bussin kohti Davidin kaupunkia tarkoituksenani ylittää raja ja siirtyä auringon perässä Tyynen valtameren puolelle Costa Ricaan.
Davidin kaupunki sijaitsee vain 45 min bussimatkan päässä Costa Rican rajalta, joten yövyin siellä vain yhden yön jatkaakseni heti aamulla raja-asemalle. Davidissa yövyin hauskassa Bambu hostellissa, jonka takapihalla asusti tämä superkesy nenäkarhu. Tämä utelias elukka oli myös aina silmän välttäessä rapistelemassa keittiössä pusseja ja purnukoita..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti