Takaisin Meksikoon!

Atitlan järven jälkeen oli vuorossa palata Meksikoon, sillä buukkasin paluulennon Meksikon Cancunista Miamin kautta New Yorkiin. New Yorkista taas lentäisin sitten kohti Kap kaupunkia kesäkuun alkupuolella.

Bussimatkalle kohti Meksikoa osui matkalle monenlaista matkaajaa:

Tämän auton lavalla oli kyydissä niin kanoja kuin ihmisiäkin:

Siirtyminen Atitlanilta Meksikon puolelle Chiapasin osavaltioon San Cristobalin kaupunkiin hoitui kätevästi minibussilla, jonka kyydissä (30 usd) matka sujui 11h:ssa. Guatemalan ja Meksikon välisellä raja-asemalla oli muuten ehdottomasti tähän saakka tiukimmat rajamuodollisuudet ja -tarkastukset. Rajalla minibussimme skannattiin ainakin parissa eri kohtaa ja jokaisen matkustajan matkatavarat tutkittiin tarkkaan niin henkilökunnan kuin myös huumekoirienkin kanssa. Meksikoon saavuttaessa bussimme hajosi korkean mäen päälle ja jouduimme odottelemaan kuumuudessa uutta bussia parisen tuntia, onneksi ei ollut kiire mihinkään J

 

San Cristobal on tosi kaunis kolonialistinen vanha kaupunki n. 2000 m korkeudella vuoristossa, eli ilma on päivisin aurinkoinen ja lämmin (noin 24c), mutta iltaisin jäähtyy hurjasti ja pitkää vaatetta täytyy pukea ylle. Itse nukuin myös pitkät housut ja huppari päällä, koska hostellissa ei ollut tietenkään lämmitystä saatika kunnon ikkunoita. San cristobalissa eletään pitkälti vielä vanhojen maya-perinteiden mukaisesti ja läheisissä kylissä suoritetaan erilaisia rituaaleja, joita pääsin itsekin ihmettelemään vuohen kavio (tuo onnea!) kädessäni. Näin mm. kun havujen peittämällä kirkon lattialla uhrattiin eläviä kanoja henkilökohtaisen ja lasten terveyden ja hyvinvoinnin puolesta. Kylmät väreet kulkivat vaan kropalla näitä seremonioita hiljaa seuratessani - kuin suoraan jostain Hollywood-leffasta!

Tämä vuohenkavio kulkee nyt matkassani mukana tuomassa onnea paikalliseen tyyliin!

Upeaa vanhaa arkkitehtuuria..

Paikallisessa kauppahallissa lihat ja muut herkut roikkuivat kaikki sopivasti esillä ilman huolta kylmäketjun katkeamisesta.

 

Chiapasin osavaltio on kaiken kaikkiaan yksi reissuni halvimmista kohteista. Hostelliyö maksoi noin 5-6eur ja tosi hyvää ruokaa sai ”päivän lounaana” 3-4eur. Chiapas on myös todella kaunista ja vehreää seutua. San cristobalin läheltä löytyi myös tämä parhaimmillaan noin 1 km syvyinen kanjoni, joka kuhisee krokotiileja!

 

San cristobalista jatkoin taas pitkällä 10h bussimatkalla eteenpäin kohti Palenquen muinaisia maya-raunioita, jotka löytyvät sankan viidakon kätköistä noin 5h ajomatkan päässä San cristobalista.

Pysähdyimme matkalla uimaan myös Aqua Azulin upeille turkoosina hohtaville vesiputouksille.

 

Palenquen muinaisen maya-intiaanien viidakkokaupungin näkeminen keskellä viidakkoa oli upea kokemus. Sen rakennuksista on raivattu esille vain noin 5%, eli suurin osa on yhä viidakon kasvuston peitossa.

 

 

Yksi päivä riitti hyvin 38c helteisen Palenqueen, sillä itse kaupungissa ei ole muuta nähtävää kuin nuo rauniot. Palenquesta jatkoinkin 12h yöbussilla kohti Karibian rannikkoa ja Chetumalin kaupunkia, joka sijaitsee aivan eteläisessä Meksikossa Belizen rajalla. Chetumal ei itsessään ole vierailun arvoinen, mutta sen läheltä löytyy ehkä kaunein ikinä näkemäni järvi - Bacalar ! Tätä järveä ei ole juuri matkaoppaissa hehkutettu, joten siellä lomailee pääasiassa meksikolaisia. Kuulin itsekin tästä ihmeellisestä ”seitsemän värin järvestä” muilta matkailijoilta pitkin väliamerikkaa. Hyvin varjeltu salaisuus kyseessä hys hys!

Järven rannalla on paljon erilaisia majoituspaikkoja luksushotelleista hostelleihin. Itse yövyin Green Turtle-nimisessä hostellissa, jossa oli tosi hyvä fiilis ja porukka. Yöhinta oli dormissa noin 10e sisältäen aamiaisen ja hostellin SUP-lautojen rajoituksettoman käytön. Vesiurheilu olikin parasta järvellä, kävimme myös purjehtiessa ympäri järven upeita rantoja, saaria ja kanavia. Auringonnousut olivat upeita hostellin pitkältä laiturilta katseltuna aamuseiskan aikaan. Järven vesi on tosiaan kristallin kirkasta ja pohja vitivalkeaa korallimursketta, jonka takia järvi hohtaa kauniin turkoosina ja muissa sinisen sävyissä. Järvessä ei ole myöskään mitään vaarallisia kaloja/eläimiä, joten uida voi täysin turvallisesti. Järven meksikolainen nimi on siis ”Seitsemän värin järvi”. Järvimaisema oli uskomattoman kaunis, ihan kuin olisi ollut jossain todella kaukaisella eksoottisella saarella. Vaihtoehtoinen budjettiloma Malediiveille tai Seychelleille;)

 

Uimavesi oli todella lämmintä ja sitä pulppuaa lisää koko ajan pohjan lähteistä/cenoteista. Bacalarin kylässä oli myös hyvä leppoisa tunnelma, turismi ei juuri silmiin pistänyt ja hyvistä paikallisista taco-ravintoloista sai alle eurolla tacoja. Nam!  

 

Bacalarin jälkeen halusin lähteä hyvästelemään tämän reissun osalta Karibian aallot ja lähdin tutustumaan kehuttuihin Jukatanin niemimaan rantakohteisiin. Kävin mm Mahahualissa (tylsä risteilyturistikaupunki!) ja Tulumissa, josta tykkäsin tosi paljon leppoisan tunnelman, pyöräilyn, cenotien (syvät makean veden uimalähteet) ja kauniiden rantojen takia. 

Harmiksi koko Meksikon Karibian rannikko oli joutunut tänä keväänä levähyökkäyksen kohteeksi ja Tulumin rannoille ei pystynyt oikein uimaan. Saasteen ja ilmastonlämpeäminen tähän rehevöitymiseen kuulemma syynä 

 

Tulumista jatkoin Acatuliin, jossa kävin uimassa rannalle kutemaan tulleiden kilpikonnien kanssa. Uskomatonta, että kilpikonnat tulevat näin vilkkaalle ja rakennetulle rannalle parittelemaan. Näköjään luontokin onneksi pystyy mukautumaan vallitseviin olosuhteisiin ..

Acatulista nappasin bussin (2h, 5eur) Cancunin keskustaan ja sieltä taksilla satamaan, josta matka jatkui kauniille Isla de Mujeresin saarelle. Vietin siellä loput neljä päivää Meksikon lomastani. Isla Mujeresin ranta on kyllä Jukatanin kaunein, todella valkeaa hiekkaa ja turkoosia puhdasta (levätöntä!) vettä. 

Isla Mujeresilta löytyi sopivasti palveluita, turisteja ja ruokapaikkoja, jotta siellä ei ehtinyt kyllästymään. Menisin ehdottomasti uudelleenkin! Osallistuin saarella myös kalliille 120usd valashairetkelle, mutta emme sitten nähneetkään yhtään otusta. Harmin paikka. Toisaalta kausi oli vasta alussa ja yksilöt eivät olleet näköjään saapuneet vielä alueelle. Reilu kapteeni kertoikin vasta jälkikäteen, että varmimmiten valashaiden kanssa pääsee uimaan heinä-elokuussa, jolloin kausi on täysikuun ansiosta parhaimmillaan. Noh, saatiin ainakin elämäni kallein yhden päivän veneretki ja tuoretta chevicheä välipalana.